Rikosasiat

Rikosasiassa avustamme sekä vastaajaa että asianomistajaa. Vastaajan tapauksessa tämä tarkoittaa esitutkinnassa avustamista aina ensimmäisistä kuulusteluista saakka, mahdolliseen tutkinnan täydentämistarpeeseen kannanottoa ja ennen kaikkea tehokasta puolustusta itse oikeudenkäynnissä. Todistelun nimeäminen, todistajien perinpohjainen kuulustelu ja asiantunteva loppuyhteenveto oikeudenkäynnissä kuuluu vahvuuksiimme: juridiikka ja verbaliikka eläen rinnan tilanteessa siivittävät menestykseen oikeussalissa.

Asianomistajana – uhrina – rikokseen ollessasi voit heittää huolesi harteillemme. Ajamme yksityisoikeudellisia rikosperusteisia vaatimuksiasi ammattitaidolla ja hankimme sinulle suurimmat mahdolliset taloudelliset etuudet, joskaan ne eivät korvaa koskaan täysimittaisesti rikoksen aiheuttamaa henkistä pahoinvointia. Avustamme myös korvausten reaalisessa saamisessa eli niiden perimisessä itse tekijältä tai rikosvahinkolain nojalla Valtiokonttorilta.